He kaikki olivat valvoneet aamu viiteen ja sitten menneet nukkumaan. Camilla, Sara, Jo ja Jennifer 2 olivat nukahtaneet aulan sohville poikien kanssa. Omista oli yrittänyt herätellä heitä muutamia kertoja muiden hotellin avustajien kanssa, mutta he kaikki olivat vain vaihtaneet asentoja ja mutisseet jotain että "anna mun olla", ja jatkaneet uniaan. Poikien kännykät soivat vuoronperään. He eivät nousseet, eivätkä avanneet silmiään, vaan jatkoivat nukkumista. He vasta heräsivät kun Rocque Recordsin Gustavo oli kutsuttu hotellille herättämään heidät. "Nyt NOUSKAA!" kuului Gustavon karjaisu megafoniin. Logan ja James pitelivät korviaan ja nostivat katseen Gustavoon. "Just meidän korvaan piti huutaa", he valittivat. "Niin. Kaikki pojat Rocque Recordsille nyt!" hän käski. "Mitä kello on?" Jo kysyi unisena. "Se on uhh.. KAKSI!" Carlos ihmetteli ja nousi pystyyn. James nousi kanssa ja pussasi juuri herännyttä tyttöystäväänsä poskelle. "Huomenta kulti ja nähään", hän hymähti ja heilautti toista kättään kun hänen vasemmanpuolimmainen kätensä oli vielä Saran kädessä kiinni. "Moiikka", Sara sanoi ja hymyili hieman. "Heippa kulta Jo" Kendall sanoi ja pussasi tätä. "Heippa Kendall" Jo hymyili ja heilautti kättään. Ja muutkin sanoivat heipat ja lähtivät.
Pojat lähtivät yhdessä Gustavon kanssa studiolle. "Noh,, mitäs me sit tehdään?" Sara kysyi. Jo ja Camille miettivät. "Mennään teille?" Jo ehdotti sitten ja miettiväinen ilme muuttui hymyksi. "Niin", Camille hymyili ja katsoi Jota ja sitten Saraa. "Äääh,, en mä ainakaan voi. Mulla on tapaaminen kahden muun Jenniferin kanssa. Moikkaa nyt", Jennifer 2 sanoi, laittoi aurinkolasit päähänsä, vilkutti tytöille ja lähti hotellin ulkopihalle rannansuuntaan. "No mennään sitten meille", Sara hymähti ja tytöt lähtivät Saran kotiin ja pojat olivat RR;llä.
Kun pojat olivat tulleet sieltä ja tytöt lähtivät omiin koteihinsa, Sara päätti, että nyt hänen olisi vuoro nähdä poikien huoneisto. Jotenpa Sara laittoi kengät jalkaansa ja lähti tapaamaan poikia.
Sara meni poikien asunnolle ja koputti oveen. Kendallin pikkusisko Katie tuli avaamaan oven ja pelasi samalla kämmeniensä kokoisella pelikoneella jotain jännittävää peliä hänen mielestään. "Moooi, Sä oot varmaan Sara?" Katie kysyi. "Mooii, joo oon mä Sara, Jamesin tyttöystävä. Hauska tavata", Sara sanoi. "Joo samoin ja oon Katie, Kendallin pikkusisko", Katie kertoi ja hymyili. "Oi kiva", Sara vastasi hymyyn ja Katie päästi hänet sisälle. Ensimmäisenä mitä Sara näki, kun tuli heidän ovesta sisään oli iso pahvilaatikko, johon oli maalattu musta paksu teksti näillä kirjaimilla;
Ja Carlosin ja Jamesin sen takana seisomassa. "Uuuhh DAaara!" James tuli halaamaan. "JEeiiimmssii" Sara sanoi halatessaan Jamesia. Irrottaessaan otteen hänestä hän näki muut pojat + Kendallin äidin ja taas esittäytyi hänelle. "Hei, ompa mukava tavata Jamesinkin tyttöystävä", hän hymyili Saralle ja Sara takaisin. Sen jälkeen Saran oli pakko kysyä kysymys, mikä oli häntä jo mietityttänyt alusta lähtien. "Mikä toi laatikko siis on pojat?" hän kysyi ihmeissään. "Noo... maalattiin vaa tälläne.. Ajateltii alkaa myydä siin jotain.. mun idea" Carlos kertoi ja naurahti. "Hahah, okei. Kivaa", Sara kommentoi. Sitten kun pojat olivat esitelleet heidän kaikki huoneensa tälle, Sara lysähti heidän olohuoneen sohvalle ja pian James oli jo hänen vieressään ja Sara hänen kainalossaan. "Mitäs me tänään tehtäisiinkään?" James kysyi ja katsahti häneen. "Tehään sellanen juttu mis kuuluu sellaset äänet kuin *kisskiss*", Sara ehdotti. "OOoo! Ton mä tiiän!" James sanoi virnistäen ja kallistaen päätä ja pussasi Saraa huulille ja sitten he hymylivät. Kendallin äiti ja Katie olivat juuri katsoneet heitä silloin. Heidän äitinsä hymyili ja Katie virnisti ja sanoi: "Söpöä." Sitten Sara taas katsoi Jamesiin ja sanoi: "Nyt mä keksin! Mennään me kahdestaan illalliselle tänään." "Oooii,, joo toki!" Jameskin innostui ideasta ja siitä hyvästä kosketti tyttöä nenänpäästä ja Sara takaisin häntä ja he virnistivät toisilleen. "Vielä söpömpää", Katie virnisti ja jatkoi pelikonsolilla pelaamistaan.
Pian illalla he olivatkin jo ulkona. Kuin kuvasta näkee, siellä oli jo pimeä.
He olivat olleet ravintolassa ja viettäneet todella mukavaa iltaa syöden maukkaita ruokia, ja mukava päivä jatkui vielä niin mukavalla jutulla, että James tuli Saralle yöksi. ♥
Seuraavana päivänä;
Sara ei pystynyt herättämään Jamesia, kun näki tämän vielä nukkuvan, kun hän oli niin suloinen nukkuessaan. ;33 Silloin Sara taas tajusi, kuinka onnekas onkaan. Hän on Jamesin kanssa suloisesti yhdessä!♥
![]() |
| aww ;3<33 |
Aamupalalla kun James oli tuijottanut Saran silmiin pitkään katsomatta niistä pois ja kun Sara kysyi että 'mitä?' James sanoi juuri näin;
Silloin Saran hymy tuli mitä suuremmaksi ja he pussasivat. Pöydän yli. Niin että Saran hiuksiin meni voita leivänpäältä. Mutta James pyyhki sen pois. :)
.. Eikun miten se olikaan? James laittoi Saran hiukset suuhunsa ja söi voit. :oo Sitten he kummatkin nauroivat. Saran mielestä se oli suloista ja hassua samaan aikaan.
Sitten tänään Sara meni vuorostaan yöksi Big Time Rushin luokse ja tälläiset tunnelmat siellä oli illalla;
![]() |
| He olivat ottaneet kamppailun. Sara, Katie & Katien ja Kendallin äiti vs. Carlos, Logan, James & Kendall ::D Se oli hassua ja hauskaa |
Ja kun he söivät ja Sara kuvasi samaan aikaan muistoja tästä hetkestä videokameraansa Carlos tunnusti parhaalle kaverilleen näin;
HAHAH:d Mä nauroin täydestä videoklipin lopussa. Näyttävästi oli jo mulla kivaa... :)
+ Sara ja BTR olivat olleet aiemmin tänään huvipuistossa, kun Sara ei ollut käynyt siellä ennemmin.
Siitä tulee kuvia sitten huomenna! (::
Mitäköhän tänä iltana viel oikee tulee tapahtumaan? (; :)) Jotain hassua kivaa jännää ja yllättävää: )
Se sit nähään(; ja postailen huomenna lisää ja meen nyt tonne tyynysotaan poikien kaa! : D
Heips ♥







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti